Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘rikoskirjallisuus’

Komisario Vera Stanhope kollegoineen saa tutkittavakseen kaksi hyvin samanlaista murhaa. Molemmat vainajat löytyvät vedestä kuristettuina seuranaan koko joukko kukkia. Mikä voi yhdistää psyykkisistä ongelmista kärsinyttä nuorukaista ja lahjakasta opiskelijanaista? Onko kyseessä mielipuolinen sarjamurhaaja, vai löytyykö tekojen taustalta looginen selitys?

Ann Cleevesin rikosromaani Kuolonkukkia on ensimmäinen suomennettu teos sarjasta, joka kuvaa komisario Vera Stanhopen ja hänen apulaisensa Joe Ashworthin tutkimuksia. Romaanin tärkeiksi henkilöiksi nousevat myös uhrien läheiset, sillä näiden ajatuksia ja tuntemuksia kuvataan lähes yhtä laajasti kuin poliisien. Syyllisen henkilöllisyys selviää vasta lopussa, joten kyseessä on perinteinen arvoitusdekkari, mutta teosta voi hyvällä syyllä luonnehtia myös psykologiseksi rikosromaaniksi.

Alkoholisoituneet miespoliisit eivät ole kovin harvinaisia rikoskirjallisuudessa, mutta Vera Stanhopen kaltaisia alkoholiongelmasta kärsiviä naispoliiseja ei löydy yhtä runsaasti. Stanhope tuntuukin piristävältä siinä, ettei hän ole millään muotoa kuvankaunis vaan raskastekoinen ja monien mielestä suorastaan ruma. Hänellä ei ole lapsia eikä perhe-elämää. Joe Ashworth asettuu herkullisesti hänen vastaparikseen, koska Ashworth on moitteeton perheenisä, jonka vaimo odottaa juuri toista lasta.

Kiinnostavista henkilöhahmoista huolimatta Kuolonkukkia ei yllä minusta kuin keskitasoiseksi rikosromaaniksi, vaikka se olikin ihan sujuva luettava. Romaani yrittää olla yhtä aikaa sekä psykologinen romaani runsaine –  kenties liiankin runsaine –  näkökulmineen että poliisiromaani mutta jää kummaltakin osalta hiukan puolitiehen. Poliisityö näyttäytyy suurimmaksi osaksi kuulusteluina. Cleevesin kirjasarjan pohjalta on tehty tv-sarja, jota mainostetaan myös romaanin kannessa.

Tarkista kirjan saatavuus HelMet-kirjastoista

Read Full Post »

Työttömäksi jäänyt toimittaja Maria Allende ja hänen miehensä Tobias etsivät uutta kotia. Monien turhien asuntoesittelyjen jälkeen he törmäävät taloon, joka on hinnaltaan yllättävän edullinen ja tuntuu täydelliseltä paikalta heille ja heidän pienelle tyttärelleen Almalle. Tobiaksella on omat hiljaiset epäilyksensä, mutta pian Mariallekin alkaa paljastua, että talo on toiminut julman rikoksen näyttämönä. Maria alkaa käyttää liiankin runsasta vapaa-aikaansa tutkimalla tapahtumia. Mutta onko menneiden kaivamisessa myös vaaransa?

Syyttäjä Madeleine Edwards on todellinen työnarkomaani, joka ei pysty vapaalla ollessaankaan pitämään näppejä erossa työasioista. Se kiristää hänen suhdettaan teini-ikäiseen tyttäreen Alexandraan. Kurdinuorukaisen kummalliselta vaikuttava itsemurha aiheuttaa päänvaivaa Edwardsille ja tapausta tutkivalle poliisille Mats Hjörnelle. Voiko kyseessä olla kunniamurha, vai suhtaudutaanko kuolemaan epäilevästi vain siksi, että osalliset ovat kurdeja?

Turman lintu on toinen osa Katarina Wennstamin yhteiskunnallisten romaanien sarjaa, jossa painopisteenä ovat naisiin kohdistuva perheväkivalta ja kulttuurisen kunniaväkivallan mekanismit. Esiin nousevat teemoina myös työttömyys ja sen seuraukset. Päähenkilöinä on samoja henkilöitä kuin esikoisromaanissa Tahra, mutta sen keskiössä olleet Jonas ja Rebecca vilahtavat vain sivuhenkilöinä. Tahran tavoin myös Turman linnun tyyli on kuvailevaa, ja moraalisia kannanottoja näkyy vain päähenkilöiden itsensä ajattelussa. Lopussa on luvassa pieni yllätyskin, joskin kokenut dekkarinlukija saattaa arvata sen melko nopeasti.

Jos Wennstamin Tahra miellytti, Turman lintukin on suositeltava luettava, vaikka se onkin ehkä tyyliltään raskaampi kahden sangen erillisen tapauksen käsittelyn vuoksi. Teoksessa on melko paljon arkielämän vatvomista. Lukijan mieltymyksistä riippuen se saattaa tuoda kiinnostavaa tunnelmaa tai tuntua vain puuduttavalta. Romaani on ruotsalaista realismia niin hyvässä kuin pahassa eikä ole jännityksen puolesta suoranainen trilleri, jollaisena sitä mainostetaan. Kirja haastaa kysymään, kuinka yhteiskunta ja sen ihmiset suhtautuvat väkivaltaan sen eri muodoissa. Helppoja vastauksia siihen tuskin on olemassa.

Jos kirja kuulosti kiinnostavalta, sen voi varata saman tien HelMet-verkkokirjastosta. Tällä kirjoitushetkellä kirjassa on varauksia, mutta mitä pikemmin laittaa itsensä varausjonoon, sitä pikemmin kirja saapuu.

Read Full Post »

Kouvolan dekkaripäivät pidettiin 8.6.–9.6.2012 Kouvola-talossa. Tapahtuman luennoissa sivuttiin lukuisia kiinnostavia dekkareita, joten mikäpä sen parempaa kuin jakaa niitä muillekin kesälukemisideoiksi.

Leena Lehtolainen puhui kirjailijan vallasta ja vastuusta. Siinä sivussa hän kertoi myös omasta tuotannostaan ja erityisesti Henkivartija-trilogiastaan, jonka viimeinen osa Paholaisen pennut ilmestyy syksyllä. Kolmatta osaa odotellessa ehtii hyvin lukea aikaisemmat osat Henkivartija ja Oikeuden jalopeura. Lehtolainen mainitsi useista käännössopimuksista, joten noita kirjoja päästään tulevaisuudessa lukemaan muillakin kielillä.

Kouvolan dekkaripäivien novellikilpailun otsikkona oli viime vuonna Valta houkuttaa ja koukuttaa. Aiheesta oli syntynyt kuutisenkymmentä novellia, joista 20 parasta on koottu otsikon mukaan nimetyksi novellikokoelmaksi. Kirjastoihin sen saapuminen voi kestää vielä jonkin aikaa. Aikaisempien dekkaripäivien antia voi jo nauttia esimerkiksi antologioista Rikoksia ja rangaistuksia ja Murhattu mieli.

Dekkaripäivien kunniavieraana kävi Vuoden johtolanka -palkinnon voittanut Pekka Hiltunen. Hänen teoksensa Vilpittömästi sinun oli minusta hieno lukukokemus, ja olenkin kirjoittanut siitä enemmän erilliseen arvosteluun. Hiltunen kertoi, että seuraavan romaanin käsikirjoitus on valmiina ja että se tulee käsittelemään ainakin Internetin pimeitä puoli.

Kenties vavahduttavimman puheenvuoron dekkaripäivillä piti kansainvälisten trillerin taitaja Taavi Soininvaara ladellessaan kaikenlaisia maailmaa uhkaavia vaaroja. Hän ennusti, että avaruuttakin tullaan tulevaisuudessa aseistamaan. Soininvaara kertoi neliosaisen Leo Karasta kertovan sarjansa päätösosan Valkoinen kääpiö ilmestyvän syksyllä. Jos asekauppa, ihmiskauppa, salaliitot ja yleensä kansainvälisen jännityksen teemat kiinnostavat, sarjan aikaisemmat osat ovat Kriittinen tiheys, Pakonopeus ja Punainen jättiläinen.

Taloudellisen vallan näkökulmaa dekkaripäiville toivat kirjailijat Taina Haahti ja Karo Hämäläinen. Taina Haahti on kirjoittanut useampia kirjoja, uusimpina aikuistenkirjoina Kaikki mitä tiedän huomisesta ja Apaja. Haahti ei ollut itse varma, missä määrin hän on dekkaristi, mutta ainakin jälkimmäinen teos on sellaiseksi luettu. Karo Hämäläinen ensimmäinen pörssijännäri on tiivistunnelmainen Erottaja. Sen tapahtumat kytkeytyvät viimeiseen finanssikriisiin, mutta kirjan lukeakseen ei tarvitse olla mikään talouden asiantuntija.

Helsingin yliopiston professori Heta Pyrhönen piti perusteellisen luennon kovaksikeitetystä dekkarista esimerkkinään Philip Kerrin Berlin Noir -trilogia. Tuo suomentamaton sarja sijoittuu toisen maailmansodan aikaiseen Saksaan, jossa kolmanteen valtakuntaan kriittisesti suhtautuva yksityisetsivä Bernie Gunther yrittää selvittää tapauksia ja selvitä siinä sivussa hengissä. Pyrhösen mukaan sarjassa on paljon viittauksia klassiseen kovaksikeitettyyn dekkariin. Sen englantia taitaville ystäville lukemisen arvoisia voisivat olla sarjan osat March Violets, The Pale Criminal ja A German Requiem. Valitettavasti niitä ei ainakaan vielä löydy HelMet-kirjastoista, mutta useita muita Kerrin kirjoja on lainattavissa.

Dekkaripäivillä on tapana päästää ääneen joku aivan tavallinen dekkarinlukija. Tänä vuonna se oli pastori Hannu Purhonen. Hänen suosikeistaan jäi erityisesti mieleen David Humen Englantiin sijoittuva Cardby-sarja. Kirjastoista niitä voi olla hankala löytää, mutta antikvariaateista noita pääasiassa 1950–70-luvulla ilmestyneitä pehmeäkantisia kirjoja voi saada muutamalla eurolla. Purhonen korosti kirjojen nokkelaa sanailua. Eivät ne kovin syvällisiä ole mutta kevyttä kesälukemista kuitenkin.

Dekkareita ilmestyy vuosittainen melkoinen määrä, ja kirjailijoiden joukossa on joka vuosi aivan uusiakin nimiä. Heistä kolme esittäytyi dekkaripäivillä. Tiina Forsmanin romaanin Annikki Nissinen selvittää murhan päähenkilöinä ovat inkerinsuomalainen Helmi Orlova ja kalatiskin myyjä Annikki Nissinen. Ville Kaarnakarin jännäri Operaatio Chevalier sijoittuu puolestaan jatkosodan aikaan ja esittää kuvitteellisia selityksiä todellisille tapahtumille. Kati Saurula puolestaan on uskaltautunut esikoisromaanissaan Koiruohon kaupunki tarttumaan Tšernobylin ydinvoimalan tapahtumiin.

Suomalainen nuortendekkari elää ja voi hyvin. Tammen kustannustoimittaja Anna Warras haastatteli nuortendekkarin taitajia Kari Levolaa ja Pasi Lönniä. Molemmat ovat julkaisseet useita teoksia Musta kaista -sarjassa. Molemmat korostivat, että nuorille kirjoittaminen on taitolaji eikä yhtään väheksyttävämpää kuin aikuisille kirjoittaminen. Jos kiinnostaa tutustua, millaisia nykypäivän nuortendekkarit ovat, paras lienee aloittaa vaikkapa Levolan romaanista Kaksi palkkia latausta tai Lönnin romaanista Hyppy syvyyteen.

Dekkaripäivien monipuolisen annin täydensi dekkarin ja kauhukirjallisuuden rajamailla liikkuva Marko Hautala. Jos kauhukirjallisuuden yliluonnollisuus tuntuu vastenmieliseltä, Hautalan mukaan hänen kirjojaan voi lukea huoleti, sillä hän pyrkii luomaan kirjojensa erikoiset asiat siten, että niille voisi löytyä luonnollinenkin selitys. Hautalan jännäreitä ovat Itsevalaisevat, Käärinliinat ja Torajyvät.

Matti Järvinen

Read Full Post »

Lia Pajala asuu Lontoossa ja työskentelee graafikkona Level-lehdessä. Ollessaan baarissa juhlimassa Lia kohtaa maannaisensa Mari Rauteen, ja vähitellen he ystävystyvät. Samalla Lialle alkaa selvitä, mitä henkilöstöjohtajana työskennellyt Mari puuhastelee: tämä on perustanut Studion, erikoisen toimiston, joka pienen mutta taitavan henkilökuntansa voimin pyrkii puuttumaan yhteiskunnan epäkohtiin. Moraalittoman yrityksen kimppuun hyökätään niin valituspuheluilla kuin laillisuuden rajat ylittävin teknisin keinoin.

Lialla on Studiolle tehtävä. Häntä on pitkään vaivannut tunnistamattoman naisen raaka murha, jota poliisi ei ole saanut selvitettyä. Studio tarttuu haasteeseen, kun Mari lupautuu vastapalvelukseksi auttamaan Maria toisessa tapauksessa. Tutkimukset eivät ole kuitenkaan vaarattomia. Riittääkö Studion osaaminenkaan, kun vastassa on ovelia ja keinoja kaihtamattomia vastustajia? Asioissa on myös päänvaivaa aiheuttavia moraalisia puolia.

Pekka Hiltusen Vuoden johtolanka -palkinnon voittanut esikoisromaani Vilpittömästi sinun on psykologinen rikosromaani, jossa on yhtymäkohtia niin Stieg Larssonin kuin Katarina Wennstamin teoksiin. Tarjolla on Larssonin tapaan yhteiskunnallisten vääryyksien oikomista lain rajoja kumartelematta ja modernia tekniikkaa hyödyntäen. Larssonin Lisbeth Salanderin kaltaisia supernaisia kirjan henkilöt eivät sentään ole. Wennstamiin tuotantoon yhtymäkohta on erityisesti prostituutio, jota Hiltunen kuvaa kaunistelematta ja problematisoiden, joskaan ei yhtä poleemisesti kuin Wennstam.

Romaanissa näkökulma on suuremmaksi osaksi Lian, mutta välillä siirrytään hetkeksi seuraamaan Marin ajatuksia. Jännitys rakentuu henkilöhahmojen kokemusten varaan, eikä väkivallalla mässäillä, vaikka sitäkin kirjaan mahtuu. Tyyli on sangen vetävä, vaikka ehkä aivan Larssonin parhaimman koukuttavuuden asteelle kirja ei yllä. Sen vastapainona tarina pysyy uskottavammalla tasolla, ja Lontoon kuvaus tuntuu varsin taitavalta.

Romaani sijoittuu kokonaisuudessaan Lontooseen, ja suomalaisuutta siinä edustavat lähinnä päähenkilöt, jotka eivät ole enää kovin vahvasti kiinni vanhassa kotimaassaan. Mikäli kirja käännetään muille kielille, se ei voi vedota suomalaiseen eksotiikkaan, mutta se kestää hyvin vertailun minkä tahansa muun kansainvälisen rikoskirjallisuuden kanssa. Teoksen käännösoikeuksia on jo myyty useisiin maihin, joten toivottavasti tämän Suomen Stieg Larssonin taitavasta romaanista pääsevät nauttimaan muutkin kuin suomenkieliset lukijat.

Jos kirja kuulosti kiinnostavalta, sen voi varata saman tien HelMet-verkkokirjastosta. Tällä kirjoitushetkellä varauksia on vielä runsaasti, mutta mitä pikemmin laittaa itsensä varausjonoon, sitä pikemmin kirja saapuu.

Matti Järvinen

Read Full Post »